Olen tullut siihen vaiheeseen, että tyttärelläni on samankokoinen jalka kuin minulla. Olen pitänyt linjaa siinä, mitä kenkiäni hän saa lainata ja mitä ei. Hait annoin hänen viedä. (Ja nyt pitäisi hankkia sitten uudet, oranssit?)
Se, että olen jo niin ison tytön äiti (9v), on tietysti mietinnän paikka, sekin. Paljon sitä olen prosessoinut yksin, mieheni kanssa, ystävieni kanssa. Mietin esimerkiksi, minkälaiset eväät olen hänelle antanut, miten ja minkälaisena hän elää koulussa, kotona, kavereidensa kanssa. Miten olen häntä ohjannut oikeaan suuntaan, ja olenko siinä onnistunut. Miten olen edesauttanut lapsuuden pitenemistä. Viimeksi mainitsemani asia on minulle tärkeä. Uskon, että pitkä lapsuus leikkeineen ja huolettomuuksineen on hyvä pohja tulevalle kasvulle ja oikeanlaisen minäkuvan muodostumiselle.
Vanhemmuuden pysäkillä tulee kyllä aika usein oltua..
1 kommentti:
Tippa linssissä luen ihanaa blogiasi, saan aina hetken olla kanssasi. Tähän postaukseen oli pakko tarttua, se tuli niin lähelle.. Tärkeitä pysähtymisiä ovat just nämä vanhemmuuden ja kasvatuksen kysymykset. Ihana pohdiskeleva postaus!!!!
Lähetä kommentti