perjantai 19. huhtikuuta 2013

Olgan kesäpasta

Kokeilkaapa Olgan helppoa ja herkullista kesäpastaa! Kerrassaan ihanaa, myös lapset pitivät. 


Ohje:

6 hengelle

500g keitettyä pastaa
kevätsipulia
1 pieni kesäkurpitsa
1dl kuivattuja karpaloita
5dl kirsikkatomaatteja
250g salaattijuustoa (fetaa)
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta kypsäksi. Pilko kesäkurpitsa ja sipuli. Hienonna basilika. Ruskista sipulia ja kesäkurpitsaa runsaassa öljyssä pannulla. Lisää karpalot ja paista vielä hetki. Lisää keitetty pasta ja ruskista taas kunnes pastakin saa hieman väriä. Ota pasta pois liedeltä, sekoita joukkoon paloteltu juusto, basilika sekä kokonaiset kirsikkatomaatit. Tarjoile heti.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Sairastelua

Leidi on ollut sairaana koko viikon. Pienessä flunssassa. Vaikka olemme sisällä värjötelleet, on tekemistä ollut. Tässä ollaan barbien kanssa puistoissa retkellä. Lattialla ei siis ole huiveja, vaan puistoja ! Niin! :)


torstai 11. huhtikuuta 2013

Kukkia on!

Näin eilen kevään ensimmäiset leskenlehdet. Ja se paikka oli 40 kilometrin matkalla likaisin! Siinä on oppimista, että muistaisi, että ihmiselossakin kukkia voi olla eniten siellä, missä vähiten luulisi olevan.


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Matkalla
levähdin,
lepäsin.
Puhuin, kuuntelin.
Kohtasin.
Olin hiljaa.
Ajattelin.
Itkin.
Nauroin ja
hymyilin!
Herkuttelin ja nautin!


Kotiin palasin parempana!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Lattia-asiaa

Lattiastamme on tullut paljon kyselyjä, joten ajattelin kertoa siitä teille parin kuvan kanssa. 



Olemme asuneet kodissamme viisi ja puoli vuotta, joten kokemusta maalatusta lautaparkettilattiasta jo on.

Tilasimme Timberwisen lautaparketin (lehtikuusi) käsittelemättömänä. Puhdistamisten jälkeen maalasimme Betolux-maalilla yksi tai kaksi kerrosta, riippuen maalin väristä. Valkoisen maalin tilat vaativat kaksi kerrosta ja harmaa ja punainen yhden.

Hyvät puolet:
- valoisa värin ja kiillon vuoksi
- lika ja tahrat irtoavat helposti
- muu sisustus näyttää raikkaalta lattiaa vasten

Huonot puolet:
- lika, tahrat ja pöly näkyvät helposti
- kuluu ja kulumakohdat näkyvät selvästi (esim. eteisessä)

Kun lattia alkaa vaatia kunnostusta, voi koloja ja naarmuja ensin paikkailla ja sitten laittaa vanhan maalin päälle uuden maalikerroksen. Tämä on meille ajankohtaista vuoden-parin päästä ja jos kulumat eivät ala liikaa häiritä, ei vielä silloinkaan.

Reilu kassi

Vaikka omistan olkalaukkuja, huomaan yhä useammin ottavani mukaan kevyen ja huolettoman kangaskassin. Jos en pääkassiksi, ainakin lisäkassiksi :). 

Reilun kaupan puuvillasta tehdyt kassit ovat Bagnanasin sanojen mukaan paljon enemmän kuin kasseja. Printeissäkin on sanomaa.

C like see

Tuohi

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tietää kesää

Ilta-aurinko on alkanut näyttäytyä meidän keittiössämme. Pitkä talvi on pärjätty ilman tätä kajastusta, miten ihanaa, että se on keittiössämme taas!

Ihan just valmiit!

Keskeneräisiä käsitöitä on joskus joka korissa ja laatikossa ja nurkassa ja kassissa. Aloitin yllätyskerävillasukkia jo syksyllä, mutta kaiken hössäkän keskellä niiden valmistuminen on edistynyt hitaasti, alun vimman jälkeen. Nyt ne ovat sileyttämistä vaille valmiit. Ihanathan niistä tulee!