Bloggailu on minulle harrastus. Samanlainen harrastus kuin
vaikka luistelemassa käynti talvella. Tai samanlainen, kuin luonnonkukkien
poimiminen maljakkoon. Siis yhtä vähän aikaa vievä, yhtä vähän mielessä oleva
ja yhtä vähän elämää hallitseva. Yhtä pinnallinen.
Jaan täällä vain sellaisia asioita, mistä huomaan itse
saavani hetkittäistä iloa tai asioita, mitkä siinä hetkessä tuntuvat jakamisen
arvoisilta.
Minulle on kerrottu, että postausteni kautta on koettu ja löydetty iloa,
oivalluksia ja saatu arkeen valoa. Se on ihanaa ollut kuulla ja lukea.
Mutta olen myös lukenut olevani pinnallinen, että
elämäni sisällön voi päätellä blogini sisällöstä ja että elämässäni
ei taida olla mitään muuta kuin Marimekko ja vain itseni mielestä kaunis koti.
Tietysti olen kaiken aikaan tiedostanut tuon riskin, että
postausteni perusteella minusta ja elämästäni voidaan tehdä johtopäätöksiä.
Pahuutta ja ilkeyttä ja vääränlaisia päätelmiä on siellä, missä on elämää ja ihmisiä. Yritän ajatella noin
pinnallisesti, olla loukkaantumatta, olla tekemättä itse kommenteista
johtopäätöksiä. Vaikka tietysti tuntuu pahalta, sillä elämäni ajatuksineen,
sanoineen, tekoineen kulkee hyvinkin syvissä syövereissä. Ja siinä onkin pohjimmaisin syy, miksi blogini on (lukijaa lainatakseni) ihan täysi hömppä; se on vastapainona pintaa syvemmälle elämälle.
Pitäisiköhän muuten muuttaa blogin nimi Vastapainoblogiksi?
Ihanaa juhannusta teille kaikille! Lippu liehuu salossa ja
koivunoksia on maljakoissa. Vierellä on ei vain kesäheila, vaan ympärivuotinen
heila, kenen kanssa juhlimme tänään neljättätoista kihlapäivää!